keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Elossa, elosta huolimatta


"Häämatkallamme" ;D kävimme myös kauppakeskus Elossa Ylöjärvellä. Olipas siinä iso pytinki, vaikka samoja liikkeitähän tuolla näkyi olevan kuten monessa muussakin paikassa.

Lasten leluliike oli aikamoinen pettymys!! Ikinä, koskaan, enkä missään ole tavannut sellaista kyttäävää asennetta myyjällä. Siellä piti ihan todeta, -"että vaikka tämä onkin lasten leluliike, ei täällä voi lapset olla!" Myyjäkin totesi asian näin olevan! Huh heijaa, oisko ollut myyjällä huono päivä?

Meillä oli vain kolme muksuista mukana ja pienimmät istuivat kärryissä, eivät siis juoksennelleet vapaina. Ääntähän meistä tietenkin lähtee, (vaikka olisin ollut yksin liikenteessä :D) mutta Melukylässä (liikkeen nimi) ei lapset varmaankaan saa meluta, koskea tai edes katsoa leluja, niin karsaasti myyjä katsoi! Ensi kerralla pitää varmaan mennä koko perheen voimin ja ottaa naapurin lapsetkin mukaan!! Ehkäpä äiti voisi saada vielä kunnon uhmakohtauksen kauniiden taulujen ja vilttien vierellä, ja isoon ääneen vaatia-"Että tahtoo tuollaisen taulun!"

Mutta olihan siellä mukaviakin kokemuksia, Ihana pieni sisustusliike!!! Liike on nimeltänsä Rustiia ja sinnehän se askel kepeästi suuntasi :) Ja mikäpä siellä asioidessa, kun oli kiva myyjä, ihania tavaroita ja alennuksia! ;D

Minä olin aiemmin meidän toiseksi vanhimmalta pojalta kysellyt, että millä kankaalla me sinun nojatuoli verhoillaan, kun tuolin kankaat ovat aivan rispaantuneet ja täytteet näkyvät. Hän on aina vain kohautellut olkiaan, ihan sama, kunhan on jotain. Vanha keltainen pöytäliina on peittänyt tähän asti kaikki rähjäisyydet.

No mitäpä luulette pojan sanoneen kankaasta, sitä kotiin tuodessani?! Hänhän tyrmäsi sen täysin ja minä kun olin niin onnessani ! :P Näin meillä sisustetaan, voihan plääh! Kun olisi pitänyt olla kuulemma sittenkin keltainen, no voihan kääk ja nyt sen vasta sanoi. Olikohan hän jo tykästynyt siihen pöytäliinan väriin?? Mutta kun ei sillä voi verhoilla. ;D

No mikä on lopputulemma, no äitykkä tekee tuolista sellaisen, kuin tykkää ja hakee poika kullalleen kellarista toisen tilalle, siellä kun niitä tuoleja ja nojatuoleja riittää ;D että sellainen episodi!

4 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Poikkesin kanssa siellä Rustiiassa, oli kaikkea ihanaa...

Eliisa kirjoitti...

Nyt oli aikaa oikein rauhassa lukea sun uusimmat päivitykset. Kyllä tulee hyvälle mielelle sun tarinointia lukiessa. Onnea vielä kerran hääpäivän johdosta. Olette ihana pari!

Kaikkia ihania ostoksia olet tehnyt. Nii-in, nuo kirpparit :) Elossa en olekaan vielä käynyt, tuli ihan uteliaisuus Rustiiaa kohtaan ja kyllä sitä lelukauppaakin ;) Ihan pakko käydä katsomassa, kuinka yrmeää väkeä siellä on ;)

malla kirjoitti...

iltalukusilla:)tänne oliki tullu mukavasti luettavaa sitte mun viime käynnin..
onnittelut hääpäivästä!
teillä on ollu kiva päivä!ja ihania löytöjä olit teheny.
tympeitä tollaset myyjät...jää huono maku koko liikkeestä.nimi oli kyllä kiva:D

Piipa kirjoitti...

Lämpimät kiitokset sanoistanne ja onnen toivotuksista!! :)

Kyllä siellä leluliikkeessäkin oli vaikka mitä kaunista lastenhuoneeseen ja onneksi sitä myyjää ei tarvitse sieltä kotiinsa viedä!!

:D Paha maku vain jäi jotenkin suuhun :P

Miehellenikin totesin, että kyllähän me tietysti korvaisimme, jos jotain tavaroita itse tai lapset särkisivät. Mutta kun se ei menäkään kuulemma niin (näin taas kaikentietävä mieheni selitti..heh!) Eli liikkeen pitää sisällyttää tavaroiden hinta tuotteisiinsa ja liikkeen vakuutus kuulemma korvaa asiakkaan särkemät tavarat!? Onkohan tämäkään ihan näin?
Ihmekään jos myyjä joutuu kyttäämään ja äänekkään lapsiperheen kohtaaminen on taatusti pahin painajainen!