Sitten muistin jostain vanhasta sistuslehdestä talteen repäisemäni kuvan Laura Ashleyn tyynystä. Siitä se ajatus sitten lähti.
Piipahduksia pastillisiin päiväunelmiin. Ruusukuppilandiaan, jossa maailmaa katsellaan hetkittäin ruusunpunaisten silmälasien läpi.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Apinointia tyynyillen
Sitten muistin jostain vanhasta sistuslehdestä talteen repäisemäni kuvan Laura Ashleyn tyynystä. Siitä se ajatus sitten lähti.
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Ja näin heiluu laukku ja laukku heiluu näin...
Minulle käy usein niin. Tämäkin laukku tahtoi tulla ostetuksi ja ostettavahan se oli. Ensimmäinen ajatus oli, että irroitan vain tuon kahvan ja käytän sen. Laukun sisälle tiirattuani, huomasin hyvät sisätilat, vetoketjutaskuineen. Kassin ulkoreunassa kulkee tuollainen rautalanka kovike, joka pitää laukun kivasti muodossaa. Mutta tuo väri, ehkä liian pinkki ja koko laukku täynnä kellastumia ja tahroja..hyi! (Kuva on armelias uskokaa pois!)
Rottinkisen kahvan hioin ja maalasin ensin ruskeaksi ja sitten valkoista päälle. Metalliset Renkulat maalasin automaalilla. Tarkoitus oli tuollainen hiukan kulahtaneen näköinen ilme.
Sitten ratkoin satiini vuoren pohjasta auki, jotta pääsin tuon päällys kankaan kimppuun.
Kiinalaisten naisten kutistetut jalat, jotka saavat kulkea nyt vapaina (ainakin toivon mukaan). Tai naiset, jotka kulkevat omia polkujaan. :D :D Miksiköhän muuten useassakin kenkäkaupassa ne pienet koot ovat siellä korkealla ja isot alhaalla. Useassa kaupassa olen maininnut asiasta, että eikö teistä asia ole yhtään koominen. Miten pieni kenkäinen ihminen, joka on yleensä lyhytkin yltää ottamaan ne poponsa sieltä katonrajasta???
Eli kun lähden tästä barrikaadeille, niin käsivarrellani killuu, tämä kantaa ottava laukku :D :D no heh!
Muoks! no niin nyt on muokkailtu blogin ulkoasua ja saa olla taas vähän aikaa näin :) jotenkin mukavempi, kun tuo sivupalkki on tuolla oikealla, Aikas romanttinen ilme tuli tuohon otsikon kuvaan, mutta minä olen jo itselleni tunnustanut, että kyllä romantikko olen...niin nämä söpöstelyt, kuin varkain, kotiin levittäytyvät :)
perjantai 20. maaliskuuta 2009
Pikkaisen pinkkiä pääsiäistä ;D
Meinasin muuten kirjoittaa otsikkoon, että pinkit munat, mutta asiaa hiukan tuumailtuani (mikä on outoa minun tapauksessani) tulin toisiin ajatuksiin. Ehkä tuon tapainen otsikko olisi herättänyt vääriä mielikuvia..niin tai sitten minulla on vain likainen mielikuvitus. ;D
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Pientä piristystä "pesutupaan"
Mielikuvat ovat yllättävän vahvoja,esim. joistakin ihmisestä tulee nimen tai nimimerkin perusteella pakostakin jonkinlainen mielikuva ja sitten livenä tavatessaan voi tuntua hassulta, kun on esim. kokoajan luullut toista vaalea hiuksiseksi ja toinen onkin tumma hiuksinen.
Minun kuvani ja ompelukseni ovat tainneet olla aikalailla vaalea, pinkkiä, hiukan ruskeaakin. Välillä voi vilahtaa mustaa pitsiä ja Känkkäränkkäkin ;D Eli nyt jotain muuta!
Tästä ovesta astutaan toiseenlaiseen maailmaan, meksikon aurinkoon, taco baariin..no ainakin kuumaan paikkaan. :D
Kyllä vain, meidän saunamme sijaitsee siis parhaimmalla paikalla yläkerrassa :) Edellinen asukas sen alunperin sinne oli ideoinut, mutta kaiken saimme alkutekijöihinsä muuttaessamme purkaa. Kaakelit piti poistaa, kun seinät oli väärin rakennettu, lattiat vesieristää, pesuhuoneen ikkunan keskeltä purkaa seinä, uusia höyrysulut, wc:n siirsimme pois keskeltä käytävää pesuhuoneen viereen ym. ym.
Vaikka rakastankin ja ihailen kaikkea vaaleaa sisutusta, niin ihmeellisesti ne värit aina sukeltavat meidän kotiimme. Täällä pyykätessä ja peseytyessä tulee kyllä aina aurinkoiselle tuulelle :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)