
Aika on hurahtanut nukkekodin kimpussa, jota voit käydä kurkkaamassa
täällä , mutta jotain pientä piristystä olen väkertänyt myös omaan kotiimme. Ja romanttinen sisustus näyttää valloittavan nukkekotini lisäksi myöskin oman kotimme ;D
Talomme keittiö on luultavasti vuodelta 1970 ja saanut jo monia kolhuja pintaansa, eikä muutoinkaan sovellu 2000 luvun keittiöksi, kuitenkin eniten vietän aikaani juuri keittiössä ja keittiönpöydän ääressä teen käsitöitänikin. Haaveissahan on tietenkin uusi ja ehompi keittiö..saa nähdä olenko sitten jo mummu kun sekin aika koittaa :)
Keittiössämme on paljon tuollaisia avohyllyjä, joissa on lohkeilleita etureunoja, niitä olen sitten peittänyt ja piristänyt tuollaisella liimattavalla pitsinauhalla. Hyllyille on vuosien saatossa kertynyt monenlaisia lasipurkkeja, joissa ruoka-aineet ovat kätevästi esillä ja joista heti näkee mitä kaupasta tarvitsee seuraavalla kerralla ostaa.

Pieni piristys oli kuitenkin paikallaan, eli uudet laput purkkeihin. Tekstit tein tietokoneella ja osassa purkkeja ne olen vain liimannut kylkeen ja lakannut päältä (jotta kestää käyttöäkin), mutta osaan purkkeja tein sitten puiset kyltit (joissa myöskin lakkaa päällä). Puukyltit olen ostanut aikoja sitten Tiimarista ja nyt saivat vihdoista viimein maalia pintaansa.

Vaaleanpunainen kapea ruutunauha Sinellistä.

Tässä vielä lähikuvaa, eli helposti kivaa pientä piristystä.

Hellan viereisellä tasolla ovat sitten isommat lasipurkit.
Minulta on usein ihmetellen kysytty, että osaako miehenikin käyttää näitä purkkeja? Iloksenne voin sanoa, että ihan itse tänäkin aamuna kaurapuuroa tehdessään otti hiutaleita purkista. :D :D Ja ihan itse osaa laittaa purkin tyhjentyessä purkkiin täydennystäkin. Kyllä onkin taitava :D :D Lähinnä kyselijät ovat tietenkin tarkoittaneet, että kuinka mieheni suhtautuu näihin purkkeihin, kun nämä ovat kuulemma tällainen naisten juttu. Heh :D Oikeastaan nämäkin ovat sellainen pakon sanelema juttu, kun tilaa ei ole tarpeeksi kaapeissa ja joutuu osa ruoka-aineista olemaan esillä. Niin onhan se mukavampi katsella niitä näin, vaikka tunnustaa täytyy että jos tilaa olisikin enemmän kyllä näitä purkkejakin olisi :D Minulle kun tulee aina niin mummola mieleen.

Innostuinpa sitten tuunaamaan pari koriakin ja tältä näyttävät nyt, eli valkoista ja beigeä.

Olivat alunperin vihreän ja vaaleansinisen väriset, maalilla ja uudella kankaalla näihinkin sitten pientä piristystä :D