Viime jouluna oli jo tarkoitus tehdä pukinkonttiin, toiseksi nuorimmalle pikku herralleni Norsu "keppihevonen"... no enhän minä saanut aikaiseksi, kankaat kyllä oli ja kaavojakin olin luonnostellut, mutta keppi jäi hommaamatta ;) no tänä jouluna otin itsestäni napakan niskaotteen ;) ja keppareita valmistuikin sitten kaksin kappalein, molemmille pikku herroille. Nuorimmaiseni on aika possu, joten kepparikin sai sitten possumaisen ulkomuodon.;D
Piipahduksia pastillisiin päiväunelmiin. Ruusukuppilandiaan, jossa maailmaa katsellaan hetkittäin ruusunpunaisten silmälasien läpi.
tiistai 29. joulukuuta 2009
Possu ja Norsu kepparit
Viime jouluna oli jo tarkoitus tehdä pukinkonttiin, toiseksi nuorimmalle pikku herralleni Norsu "keppihevonen"... no enhän minä saanut aikaiseksi, kankaat kyllä oli ja kaavojakin olin luonnostellut, mutta keppi jäi hommaamatta ;) no tänä jouluna otin itsestäni napakan niskaotteen ;) ja keppareita valmistuikin sitten kaksin kappalein, molemmille pikku herroille. Nuorimmaiseni on aika possu, joten kepparikin sai sitten possumaisen ulkomuodon.;D
maanantai 28. joulukuuta 2009
Leivotaan leivotaan
Leipurit tarvitsevat tietysti, leivontaan soveltuvat välineet, mutta tuiki tarpeelliset päähineet osalta porukasta vielä puuttuivat. Nyt tuokin aukko on täytetty ja kovassa käytössä päähineet ovatkin olleet. Miehelleni tein tuon suurimman valkoisen kokkihatun, sitä somistin possu applikoinnilla ja pallokuvioisella nauhalla. Hatussa on takana tarrakiinnitys, jotta lakkia voi säätää.
Tyttärelleni ompeloin vaaleanpunaisen huivin ja nuorimmat saivat isin lakista pienoismallit ja kaikissa on tietysti sama possu applikointi somisteena.
Minulla on useamman vuoden ajan ollut perinteenä tehdä tai antaa jotain, hirvi aiheista lahjaa isälleni.
Viime vuonna tein hirvipäiset pyyheliinat ja löysipä isä paketistaan Jokipiin pellavan hirvi somisteisen essun, patakintaan ja patalapunkin. Viime joulun aikaan joku sitten heitti vitsillä, että ensi vuonna on varmaan kokki-hatun vuoro... no pitihän sitä haasteeseen vastata ja kyllä tulikin hulvattoman hauska :D varsinkin kun olen nähnyt kuvan tästä lakista lahjan saajan päässä :D :D :D

perjantai 25. joulukuuta 2009
Joululahjaksi tehtyä
Sukulais tytölle täin tällaisen Tilda korutelineen. Siniset rypytys nauhat ovat vanhoista hekseleistä ;D ;D ihan kamalat henkselit, sanokaa minun sanoneen, mutta oivallista materiaalia kaikenlaiseen askarteluun. Tuohon korsetti osioon tykästyin itsekin ja täytyy koittaa sitä joskus johonkin muuhunkin Tilda hahmoon :D
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Jouluksi somistusta ja tuunausta
Kiiltokuvasta otin mustavalkokopion ja liimasin sen tarjottimeen kiinni ja rautalangasta vääntelin ripustuslenkin. Mustat pötkylät ovat pikkuruisia pyykkipoikia, jotka olen maalannut akryylimaalilla. Pyykkipoikien takana on palaset leikattavaa magneettilevyä. Tarjotin toimii siis pienenä muistitauluna :D
Tonttu joukko silloin varpahillaan...
Ainakin nämä kaikki joulukoristeet täytyy joka joulu olla esillä! Mikä joulukoriste koristaa teidän jouluanne joka vuosi?
Joulun valoa
Meillä on perinteisesti ollut vihreä muovikuusi (helppo eikä haise allergisten nenään tai varise) Se kuusi on vain osoittautunut liian suureksi huusholliimme... niin juuri aiemmin mainitsemani hamsterin vuoksi.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Mamma Maatuska
Maatuska on tuolla rajan toisella puolella äitien hellittely nimi. Pariton määrä sisäkkäin meneviä Maatuskoja symboloivat hedelmällisyyttä ja elämän jatkuvuutta.
Tänä mamma vanhenee taas vuodella ja mitä siitä, vaikka ulkomuotokin on noiden Maatuskojen oloinen, niin elämä jatkuu ;D viisi ihanaa lasta pitävät mielen virkeänä.
Maatuskat sain lahjaksi omalta kullaltani :) Hurjan kauniita mielestäni. Kotiani koristaa myös toinen, kolme vuotiaana mummulta saamani maatuska rivi. niillä alkaa olla ikää, kuten omistajallaankin ;D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)