lauantai 3. toukokuuta 2008

Löytöjä kirpputorilta

Kirpputoreillakin pääsin taasen piipahtamaan ja löytyihän sitä kaikkea kivaa :) Puutarjotin pääsee tuunattavaksi, kuten nuo prameat kynttilän jalatkin, niistä en vain tiedälöytävätkö paikkansa nukkekodistani vaiko ihan omasta kodistani. Pienet hajuvesipullot tulivat ruusukuvioisen pumppupullon lisänä.
Viiden lapsen äitinä päivät ovat aika kiireisiä ja pakosta järjestelmällisiä. Haaveissa on silti minullakin, että löhöileisin sohvalla itseäni viuhkalla löyhytellen ja sitä vartenhan täytyy tietenkin olla valmiiksi oikein tarvekaluin varustautunut, eli viuhka. :D
No oikeasti enpä paljoa malttaisi sohvalla löhöillä, kaikki ylimääräinenkin aika menee sitten ompelukoneen tai nukkekoteilun kimpussa, sekä kaiken muun kiinnostavan. Pieni ja suloinen viuhka tulee siis ihan koristeeksi!


Tämä pumppupullo oli mielestäni oikea löytö, omistan ennestään tällaisen äidiltäni saadun pumpulipurnukan ja sopii mielestäni tämän kanssa pariksi, vaikkei samalla kuviolla varustettuja olekaan.


Ai niin ja löytyihän sitä taas yksi lasipurnukkakin, mitähän sitä näihin kaikkiin purkkeihin ja purnukoihin oikein laittasi ;D tähän tulee luultavasti mausteita.


2 kommenttia:

Valloittava valkoinen kirjoitti...

sinulla on ihana blogi!!! Ja tuo kuva talostasi on aivan ihana!!!Tulenpa tänne toistekkin!
Iloista viikonloppua!

Piipa kirjoitti...

Kiitos kommentistasi ja tervetuloa uudestaan! :)