Jos äiti olisi saanut päättää, mökki olisi vaaleanpunainen ja sisustuskin valkoista ja vaaleanpunaista. Onneksi en päässyt päättämään, sillä täytyy todeta, että tyttären toiveet ja visiot ovat paljon parempia ja herkullisempia:D Seinien maalit ja värisävyt ja tekstit ovat siis tyttären valitsemia ja ehdoton vaatimus oli, että isin päätä isompi mansikkakin jossain täytyy olla! :D Iso mansikka on Sew pretty homestylen kirjan mansikka tyynyn kaavalla tehty.
Kirpputorilta ostetut pieni pöytä ja pyyheliina peite saivat sitten myös Tildamaisen muutoksen. Emaliastiat myös kirpputorilta ja kyllä tuo kahvipannukin on ihan oikeasti leikeissä! Pannulapun tyttäreni on saanut mummoltaan. Kirpputorilta löytyivät nuo suloiset todella pienet lasiset suola ja pippuri sirottimet ja tuo kukkakuvioinen purkki. Toisen purkin (pilttipurkki) olenkin itse päällystänyt kankailla.
Molemmissa seinissä on sitten pieniä mansikoita.
Kirpputorilta ostettu suolasalkkari sai myöskin pintaansa vaaleanpunaista maalia.
Kirpputorilta ostettu suolasalkkari sai myöskin pintaansa vaaleanpunaista maalia.
Pöytään maalasin myöskin somisteeksi mansikan.
Toinen päätyseinä on paneloitu ja maalattu myöskin samalla värillä kuin muutkin seinät. Oven vieressä on tällainen pieni hyllykkö, joka on ollut minulla teini-ajoista lähtien ja ollut ensin mahonginvärinen ja sitten valkoinen. Nyt sekin löysi sitten uuden kodin uudistettuna vaaleanpunaisella maalilla. Hyllykössä kirpputorilta ostamiani lasten vuokia ja posliinikuppeja ja nämäkin ovat kaikki sitten leikeissä mukana. Sen verran korkealla kuitenkin, etteivät pienimmät niitä saa heti rikottua :D
Tässä vielä tällainen hyllykkö, jonka miehini on aikoinaan seurustelumme alkumetreillä tehnyt ja jonka minä olen sitten maalannut. Neitini ei vielä osannut päättää onko hylly hyvä näin vai joutuuko sekin muodonmuutoksen kouriin. ;D
Hyllykön edessä ovat myöskin tuunatut naulakot omia paikkojansa.
11 kommenttia:
Oi että....olen niin kade ;D Mulla kun on vaan tuo pikku prinssi niin ei taida tahtoa tuollaista lekkimökkiä... äiti kyllä tahtois ja kovasti!!! *LOL*
Voi... miksei minulla ollut pienenä tuollaista mökkiä =)
Itselläkin on suunnitelmissa tänäkesänä leikkimökkiä maalailla ja sisustaa.
Minun neitini on 9v, joten kiirettä saa leikkimökin rakentelussa pitää, että ennättää neiti leikkimökissä vielä leikkiäkin, ennenkuin kiinnostus lopahtaa.
Nuorimmaiseni ovat poikia, tällä hetkellä 1 ja 2v, mutta kovasti hekin siellä jo leikkivät, joten kyllä on ihan perusteltua äitienkin sitten tahtoa heille leikkimökki. Sukulais pojan leikimökin ovessa luki romuttamo ja se kertoikin kaiken ;D mitä mökissä poika puuhaili!
Minulla oli lapsena leikkimökkinä metsähallituksen vanha työmaa kämppä, sellainen autonperässä vedettävä koppero :D Mökki haisi ihmeelliselle ja oli karmean oranssi, mutta oven sai lukkoon ja ovessa oli tiirausaukko, joten hauskoja leikkejä siellä leikimme kavereitteni kanssa!
Siis aivan mahtava leikkimökki, kyllä kelpaa tuollaisessa leikkiä. Ja kivoja tuunailuja olet tehnyt :) Terkuin Merja Kasperiinasta
Piipa, tuo on aivan ihana!! Minä haluan myös tuollaisen itselleni. Upeita mansikoita täynnä. Värit ovat tosi herkulliset.
Voi miten ihana leikkimökki sisätilat kuin karamelli!
Ja niin on minunkin tyttö pian yhdeksän vee eli olisi korkea aika saada meidänkin leikkimökki valmiiksi tai siis edes aloitettua!Mutta tuntuu meidän pojatkin silti mökistä kiinnostuneen ainakin naapurissa!
Iloista alkuviikkoa!
Oi, että on suloinen leikkimökki niin päältä, kuin sisältäkin! Ehkä ihan hyvä, että tuossa vaiheessa hommaa leikkimökin, ettei käy niinkuin meillä: Viime syksynä laitettuun mökkiin on 4-vuotiaamme lastannut tuhottomasti kuraa ja koivuhalkoja!xD
Kunhan ilmat antaa myöten, täytyisi se maalata ja kalustaa. Mutta miten saada tyttö sisäsiistiksi!?!
Kyllä tuli kaunis sekä sisältä että päältä:)
Kiitos kommenteista! :)
Suurimmaksi osaksi leikkimökissä viihtyvät 1 ja 2vuotiaat pojan koltiaisemme, jotka myöskin sitä hiekkaa sinne kantavat. Vaikka on heidän pölinäänsä kyllä kiva kuunnellakin ja leikkejä seurata :D
Oi, kuinka kaunis leikkimökki! Sisustus on ihana ja ulkoakin tuo on aivan suloinen! Tätä ei parane tytöille näyttää...
Tosi kaunista leikkimökissä ;) Kaikki sopivat niin hyvin toisiinsa sisustuksessa. Ihania nuo mansikat.
Lähetä kommentti