Uuden edessä ihmisellä on tarve pitää tutuista asioista kiinni. On perinteitä, muistoja, sekä totuttuja tapoja ja tuttuja tavaroita.
Tällaisia ovat tietysti itselle tutut tavarat...joista jääräpäisesti pidetään kiinni, vaikkeivat ne sopisi mihinkään, vaikkei niistä toinen tykkäisi pätkääkään, eikä välttämättä itsekkään...mutta kun siihen on nyt niin hurjasti käytetty visioita..niin täytyyhän sen nyt olla näin?! Ja kun eihän sitä koskaan tiedä, jos sitä nyt vaikka joskus tarvitseisi, tuunaisi, maalaisi..tai jotain.
Ja tokihan ne täytyy sijoittaa kuten ennenkin...koska ne ovat aina olleet niin.
Hmmm... aivan kuin olisin nähnyt tällaisen vastaavan kuvan ennenkin, tuumin mielessäni :D
Tuttuus luo turvaa, tai sitten minulla on vain perin juurin jämähtänyt sisustusmaku, enkä keksi, jaksa, enkä osaa muuta kuin toistaa itseäni ;D
Tänä jouluna on kuitenkin niin paljon asioita, jotka ovat toisin kuin ennen. Rakas äitini on poissa, koti on uusi, parisuhde on uusi ja jouluakin pitäisi osata viettää hiukan täällä, tuolla ja siellä. Ja ne totutut jouluperinteet...nekin täytyy laittaa uusiksi...otetaan hiukan tuolta ja hyppysellinen täältä...sekoitetaan ja katsotaan millainen joulusoppa siitä syntyykään.
Ja kaiken "joulusopan" ;) keskellä minua ei pelota yhtään, sillä ympärilläni on paljon tuttua ja turvallista ja uutta ja ihanaa.
Ai niin..ja jos nyt kiinnostaa tietää mitä uusi parisuhde on tuonut tullessaan, noin niinkuin sisustuksellisesti... niin ihmetellä täytyy kuinka paljon miehellä pitää olla kaiuttimia, että piisais??? Ei siinä mitään, että olisivat käytössä ja toimisivat, mutta... kun telkun molemmin puolin töröttää kolme kaijutinta, joista vain yhdet on kytketty...niin naisena hämmästelen kyllä. Hämmästeltävää siis riittää :D :D eikä se taida tähän loppua.
Mutta kuten Tove Jansson on sanonut... kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu! (vai miten se meni)
Joten säilytetään ilo lapsen tavoin hämmästellä uusia asioita ja pitää kiinni joistakin tutuistakin asioista ja tehdä niistä itselle sopivin sekoitus.
2 kommenttia:
Ihanan paljon ruusuja teillä:) ja kärpässieniä metsästäessä löysin tänne;)Lämpöistä joulun aikaa!
Kiitos Sarppa, hauskaa joulunaikaa myös sinulle. Ja niitä kärpässieniä, niitä todellakin tässä huushollissa piisaa :)
Lähetä kommentti