maanantai 29. joulukuuta 2008

Joulun jälkeen

Pipari-kalenterin kaikki kenkä piparit on rouskuteltu ja joulu on taas hurahtanut ohi. Mummuni poismeno ja joulun tohinat, lähinnä ompelut, hiljensivät blogini, mutta täällä taas uudella innolla ja uusin voimin porskutetaan eteenpäin.
Joulun olimmekin perheemme kanssa lumisessa Kainuussa, emmekä kotiimme laittaneet joulukuusta laisinkaan, mutta koristeita kuitenkin.
Tässä muutamia kuvia.
Kenkä aihe villinnytti minut tänä jouluna totaalisesti ja uusia ideoita syntyi, jotkut niistä tuli myöskin toteutettua. Tässä tällainen kenkäpari, joissa somisteena pitsiä, nauhaa ja helmiä, sekä silityskuva ja teksti.
Kengän alaosassa on vanua ja yläosassa vanulevyllä ja kankaalla vuorattu "osio" johon voi laittaa sisälle vaikka joulunamuja.
Valkoinen väri miellytti tänä jouluna silmää eniten ja vanhaan maljakkoon päätyivät sulassa sovussa pentikin lasisydän, kirpputorilta löytynyt lasisydän, kuin Tiimarista ostamani joulukoristeetkin.
Tämä kuva vilahtikin tuolla aiemmassa postauksessa, mutta laitoin lautasen alle Eurokankaasta ostamaani kangasta ja lautaselle kerääntyi joulun lähestyessä uusia koristeita, kuten tuo Stokkalta ostamani kimaltava porokin.

Joulussa ovat ihanaa myös tuoksut, glöki ja kynttilät tuoksuvat hyvälle. Vanhat Tiimarista viime jouluksi ostamani tuoksupussit, tuoksuvat enää vain vienosti, mutta kauniita kuvia on sääli heittää pois, pitsiä ja nauhaa somisteeksi ja niistä tuli suloisia joulu tauluja.
Ennen joulua piipahdin ystävättären kanssa myös pajutilalla, sieltä ostin kauan haaveilemani Green gaten teekannun. Ihana!!!

4 kommenttia:

Eliisa kirjoitti...

Kiitos Piipa vierailusta! Tulin tännekin katsomaan, mitä täällä on tapahtunut - Ainakin nuo valkoiset kengät ovat aivan uskomattoman ihanat!! Piparikalenteri myös. - Voi kun on niin paljon ihania juttuja, mitä haluaisi tehdä. Huomasin ennen joulua surffaavani kakkublogeissa - ja jouluksi sitten leivoskelin eri juttuja ja ostelin uusia piparimuotteja, vaikka niitä ennestään on jo 50 kpl. - Pukin kontissa ei sitten ollutkaan mitään nukkekotiin, vaan lahjakortti Ullan unelmaan ja kakkukirja :) Nukkisjuttuja en ole jättänyt, tuntuu vaan, että aika ei riitä ihan kaikkeen. Sinä olet kyllä taitava nainen, tämä blogi on myös niin ihana

Katja kirjoitti...

Oi miten paljon jouluisia ihanuuksia:)

Piipa kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! :)
Eihän piparimuotteja voi olla koskaan liikaa, eihän. En uskalla edes laskea omiani ja uusia olisi kiva saada, esim. kenkä-muotti olisi aivan must! Nyt kun joudun käyttämään veistä ja leivinpaperille tekemääni kaavaa..työlästä on!
Oikein hauskaa uutta vuotta!!!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hienosta Onni-kengästä! Onni tosin ei saa koskea siihen tai se olisi muutamassa minuutissa tuhannen päreinä :)
Hyvää uutta vuotta!