tiistai 5. toukokuuta 2009

Tuunausta ja tarinointia

Tuunaus kärpäsen puraistua, olen heilunut ahkerasti maalisudin, papereiden ja kankaiden kanssa.

Puupintainen lokerikko koki Tildamaisen muodon muutoksen, eli pilkkuja pilkkuja. Nyt eivät mukit ajelehdi sinne sun tänne.
Peilin olen ostanut aikoinaan Indiskasta, olin siitä kauan haaveillut ja kun päätin, että nyt sen ostan oli peili pistetty vielä puoleen hintaan..mikäpäs sen mukavampaa :)
Puntarointikin tapahtuu nyt pilkullisissa merkeissä. Eli puntarin päällä olleen muovin sai kätevästi otettua pois, sen vain tuunasin uuteen uskoon kankaalla, jonka liimasin muovin päälle. Kangas on helppo tarpeen mukaan vaihtaa.
Nämä kauniit hyllyt on tehnyt vanhin poikani koulussa, kyllä tykkään!! Minä olen ne vain maalannut valkoisiksi. Sitten joskus, kun tämäkin vessan remontti (jota on tehtykin vasta kuusi vuotta..heh!!) valmistuu ja kauneuden/komeuden hoitovälineille tulee peilin lähelle oma hyllynsä, niin tähänkin hyllylle voi paremmin sommitella jotain muuta silmän iloa. Mutta nyt näin. Tildapurkeissa on vanupuikkoja, pumpulia ja sen sellaista pientä tarpeellista.

Veskin seinältä löytyy myös tällainen, ostin tämän kauan kauan sitten Tampereen rautatieaseman välikössä olevasta liikkeestä, liike taitaa olla vieläkin siellä, jos en väärin muista.

Peilin alla koukeroisissa naulakoissa on hirveä määrä kylpytakkeja ja pyyhkeitä. (seitsemänhenkisessä perheessä niitä piisaa)
Tässäpä yleiskuvaa yläkerran keskeneräisestä vessasta. Alunperin vessaa ei tässä ollut, vaan oli ihan kylmää portaikkoa. Vessa on kapea ja pitkänomainen, vasemmalle jää ruutuikkuna. Oikealta mennään pesuhuoneeseen ja saunaan, joita aiemmin jo esittelinkin. WC kalusteita sai kyllä tovin pyöritellä ja pähkäillä, että miten ne oikein tilaan sijoittaisi, jotta ne edes joten kuten olisivat järkevästi. Allaskaappi on mieheni tekemä.

Pöntön takana näkyvä hirsi jää näkyviin, vanhempieni ihmettelystä huolimatta :D Tykkään kovasti tuosta kulahtaneesta ja käsin veistetystä ilmeestä. Pöntön takana oleva seinä on vino ja parru kannattelee mansardi kattomme jyrkkää lapetta.

Pöntön taakse tulee joskus pöytätasoa ja altaan alle laatikosto ja ovet. Listoja pitäisi maalata ja ikkunalauta pakkeloida ja maalata ;D Huh huh, no ehkäpä tämä joskus valmistuukin ;D
Varimaailma on sinistä ja ripaus tähtiä. Mustat koukeronaulakot ajattelin maalata kyllä valkoisiksi, jotenkin ne häiritsee, kuten musta verhotankokin, jossa ei ole edes verhoa ja tuskin tuohon mitään sivuverhoa koskaan laitankaan..taitaa joutaa pois koko tanko :D :D

Tähtikuvioisen laskosverhon olen itse tehnyt. Kankaan olen painanut leimasin tekniikalla.

3 kommenttia:

Eliisa kirjoitti...

Piipa, sussa on sitä jotakin. Sä taiot hetkessä kaikkea kaunista ympärillesi! Tuon vaaán tuunauskin, ei mun olisi tullut ikinä mieleen! Ed. ostauksen ostokset myös mitä ihanimpia. Täällä on kiva vierailla!

Korpen kirjoitti...

ah, onneksi jollakin muullakin on pitkittynyt vessaremppa..tiedän kyllä tunteen, kun itse on miettinyt sisustuksen ja kaikki valmiiksi, mutta mies ei pidä ainakaan meillä mitään kiirettä..

meidän kuopuksen lempinimi on Piipa ja aina kun näen kirjoituksiasi mm tildafoorumissa, niin tulee "kotoisa" olo :) :)

Piipa kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteistanne!! :)

Eliisa sinä aina osaat niin kauniisti kirjoittaa, kiitos ihanista sanoistasi! :)

Korpen, just noin meilläkin..minähän olen niin tehokas, öhöm ;D no ainakin niissä asioissa jotka itseä kiinnostavat!

Maalattavaa riittäis kyllä tuolla veskissäkin, mutta kun mies ei ole saanut ostettua sitä pakkelia, niin eipä voi maalata. Kyllähän nämä meidän pienet aikalailla remonttia ovat hidastaneet.

Piipa nimi on minullakin lapsuudesta asti kulkenut mukana, Piipaksi olen itseäni lapsena kutsunut :)