Hei kaikille hurjan, hurjan pitkästä aikaa.
Minulle tämä vuosi on tuonut paljon uutta. Paljon on tapahtunut..kaikkea mullistavaa, surullista, menetyksiä, luopumista, tuskaa, kyyneleitä, mutta myös iloa ja onnea, sekä rakkautta.
Pitkällinen avioliittomme päätyi eroon. Olen surullinen lasteni puolesta, mutta onnellinen olen että lasten isän kanssa olemme edelleen hyviä ystäviä ja kasvatamme lapsiamme samalla rakkaudella kuin ennenkin.
On ollut sydäntäsärkevää luopua minulle niin rakkaasta kodista, jota olen rakkaudella sisustanut ja laittanut. Koti, joka on ollut niin rakas ja johon liittyy paljon rakkaita muistoja. Onnellinen olen, että kodista ei tarvinnut luopua kokonaan, vaan lapsilla säilyi tuttu koti...turvasatama monien muutoksien keskellä.
Surullinen olen, että lasten elämästä on tullut elämää kahdessa kodissa..eräänlaista matkalaukku elämää, vaikka välimatka onkin melko olematon. Surullinen olen, että lapsiltani vaaditaan sopeutumista uusiin tilanteisiin... ja vaikka uskon heidän selviytyvän, vaatia en voi...voin vain rakastaa paljon ja yrittää pehmentää särmiä.
Suurien menetyksien keskellä, riipaisevin on äitini menetys. Kaipaus on niin valtava, eikä helpota yhtään näin äitienpäivän lähestyessä. Ikävä aaltoilee...välillä se iskee lujaa, välillä se on ikävää jomotusta. Kyynelien läpi tiedän, että nyt äidillä on hyvä..mutta omaa ikävää ja kaipausta se ei vähennä hiukkaakaan.
Tämä kuva on otettu uuden kerrostalo kotimme ikkunasta...järvi ja koskinäkymät...kurkia, joutsenia...koivuissa hiirenkorvia. Olen uuden edessä, matkassa muistoja, tuttuja tavaroita, rakkaat lapset ja uusi rakas ihminen.
Blogini jatkuu...samassa paikassa, mutta uusin askelin. Tästä kodista on nyt turha mitään kuvia laittaa...on ihan yhtä hullunmyllyä ja tavarapaljoutta. Mutta uskoen, että vielä pääsen kulkemaan eteisessäkin hyppäämättä laatikko paljouden yli :)
Lämpöisin kevät terveisin Piipa
