torstai 1. huhtikuuta 2010

Ostettua ja ommeltua

Hellurei taas pitkästä aikaa! Kevät tulee kohisten tai ainakin kengät märkinä lotisten. No tiet alkavat olla suurimmaksi osaksi sulia ja mikäpä sen hauskempaa, kuin päästä viilettämään pyörällä, pikkuisten ollessa kyydissä "peräkärryssä".
Toisenlaisen pikaisen reissun tein laivalla tuonne Viron puolelle ja ostoksiakin tuli tietysti tehtyä. Suloisia Maatuskoja monessa muodossa. Jääkaappiamme somistaa ja aina rönsyilevää muistilappumerta pitää ojennuksessa, magneetti maatuska.
Rintaneulassa roikkuvat maatuskat menevät somistamaan nukkekotia.
Ja nämä maatuskat hurmasivat värillään ja pienellä koollaan.
Ompelukoneen ääressä ennätän valitettavan harvoin istuksia, mutta joskus sitten jotain aina valmistuukin :) Nyt valmistui tuoliin istuinpäällinen.
Muistuttaa hiukan niitä Tilda-tyynyjä, muttei ole. Tilda tyynyssä tuo pyörylä kuvio on tehty päälle. Minä taas ompelin tuon keskiön samaan tyyliin kuin puseron hiha ommeltaisiin paikoilleen. Ajattelin, että kestää käyttöä paremmin.
Kukallisen kankaan olen aikaa sitten ostanut Eurokankaasta. Tulipahan sillekin nyt käyttöä ;D Aina tulee tehtyä kangaskaupassa noita heräteostoksia ja sitten kaapissa uinailee kankaita, jotka odottavat omaa paikkaansa :D
Oikein ihanaa, aurinkoista ja hauskaa pääsiäistä kaikille!!!

6 kommenttia:

Marielisa kirjoitti...

Kivoja maatuskoja :) Etenkin nuo minit on suloiset!
Mullakin on jossain jemmassa pieni punainen maatuska-magneetti - tarviikin etsiä se kätköistä...

Mukavaa Pääsiäisen aikaa!

Wilhelmiina kirjoitti...

Hyvää pääsiäista ja vallan ihana istuintyyny :)

Eliisa kirjoitti...

Suloiset maatuskat ja tuo kukkakangas on ihanaa! Mulla ja näitä kankaita, unohdettuja, riittää. Ai, että. Viroon olisi kiva mennä. Nyt tilattiin kesälomalle parin viikon etelänmatka -tulikin nyt mieleen, että taidan missata Forssan markkinat, pah. Rahaa pitäis siis säästää, eli kaikki pölyttyvät kangaspakat ompelun alle. (eikä uusi heräteostoksia :)

Oikein mukavaa pääsiäistä teidän poppoolle!

Mervi kirjoitti...

Ihana tyyny! Mistä kohtaa olet sen täyttänyt ja mitä siellä on sisällä? Minkälainen on toiselta puolelta? Voisin tehdä jotain vähän samanlaista - mutta sinistä tietenkin!

Piipa kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteistanne!! :)
Rahaa todellakin palaa aina noihin kankaisiin, no meneehän sitä kaikkeen muuhunkin. Viisitoista vuotta palvellut tiskikonekkin sanoi työsopimuksensa irti ja uusihan se oli ostettava :P plääh!

Istuin tyynyssä oleva kukallinen kangas on sellainen pitkä ja leveä suikale, jonka olen molemmmista reinoista rypyttänyt ensin pitkällä tikillä ja sitten ommellut normaali tikillä pyörylään kiinni. Alapuolella olevan (pienemmän)pyörylän ompelin käsin ja tätä kautta ensin täytin tyynyn. Tyynyssä on pehmusteena vanulevyä ja lisäksi nelinkertainen nippu vanhoja, pestyjä pyyheliinoja(ympyrän muotoon leikattuina ja toisiinsa kiinni ommeltuina). Istuintyyny on näin tehtynä, sopivan lötkö, eikä pönöttävä. Mutta sen verran painava, että pysyy paremmin paikallaan, kuin jos olisi tehty pelkästään vanulevystä.

Henni kirjoitti...

Vitsi kuinka sulosia maatuskoita. Varsinkin toi hakaneulajuttu ja pikkuiset maatuskat :)